Arvomme
Yrityksemme arvot ovat toimintamme ohjenuoria, jotka olemme määritelleet yhdessä henkilöstömme kanssa. Arvomme kulkevat mukana työn arjessa ja auttavat meitä saavuttamaan yhdessä päämäärämme, eli tarjoamaan lemmikki-ihmisille sekä helppoja että vastuullisia valintoja eläinystävien hyvinvoinnista huolehtimiseen.




Kun arvot toteutuvat arjessa, niitä ei tarvitse ajatella aktiivisesti. Mielestäni on tärkeää, että arvot ovat tarpeeksi yksinkertaiset, ymmärrettävät ja niiden mukaan pystyy toimimaan. Prima Petin arvoissa on konkretiaa mukana, eivätkä ne ole pelkkiä kauniita sanoja.
Lauri, it manager
Jokainen lemmikki ansaitsee laadukasta ruokaa
Lahjoitamme vuosittain tuhansia kiloja koiran- ja kissanruokaa sekä kissanhiekkaa eläinsuojelujärjestöille niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi vuonna 2022 lahjoitimme noin 18 700 kiloa Hau-Hau Championin koiranruokaa hyväntekeväisyyteen ja apua tarvitsevat koirat saivat 2500 kiloa PrimaDogin koiranruokaa.
PrimaCat on tehnyt yhteistyötä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry:n kanssa yli 10 vuotta. Vuonna 2022 PrimaCatin ystävät pelasivat hyväntekeväisyyspelissämme yli 2000 kilon potin kissojen hyväksi ja PrimaCat teki lahjoituksia kaikkiaan reilun 8500 kilon edestä. Kissanruoka- ja -hiekkalahjoituksia vastaanottivat PESU ry:n lisäksi muun muassa Vaasan ja Oulun seudun eläinsuojeluyhdistykset.
Lahjoitamme kosmeettisten pakkausvaurioiden takia myyntiin kelpaamattomat tuotteet lähialueen eläinsuojelujärjestöille, ja olemme auttaneet myös Ukrainan sodan jalkoihin jääneitä lemmikkejä omistajineen.
Lisäksi tuemme kotimaisia harrastusyhdistyksiä ja lemmikkitapahtumia reilulla käpälällä.
Näin paljon lahjoitimme hyväntekeväisyyteen vuonna 2022.
Vihreitä valintoja
Etsimme jatkuvasti uusia keinoja, kuinka voimme omalla toiminnallamme vähentää ympäristön kuormitusta ja tuotannosta syntyviä päästöjä.
Prima Pet Premiumin emoyhtiö Vafo Group on tehnyt vastuullisuussitoumuksen, jonka tavoitteena on vähentää entisestään hiilidioksidipäästöjä, lisätä kierrätettäviä pakkauksia, satsata uusiutuviin energianlähteisiin ja ympäristöä säästäviin raaka-aineisiin sekä tukea henkilöstön ympäristövastuullisuutta.
Ilmastokompensaatio
Hyvitämme Hau-Hau Championin kuivaruokien koko tuotantoketjun hiilijalanjäljen osallistumalla ilmastonsuojeluprojekteihin. Lue lisää kompensoidusta hiilitassunjäljestä.
Monomuovipakkaukset
Hau-Haun tuotteissa käytetään täysin kierrätettävää monomuovimateriaalia, joka kelpaa sekä uusiokäyttöön että energiaksi.
Hävikki hyötykäyttöön
Hyödynnämme tuotteissamme elintarviketuotannosta syntyviä raaka-aineita, jotka eivät kelpaa ihmisille, mutta soveltuvat erinomaisesti lemmikeille.
Kuljetuspäästöt kuriin
Pyrimme hankkimaan tarvittavat raaka-aineet aina mahdollisimman läheltä tehtaitamme kuljetuspäästöjen vähentämiseksi. Esimerkiksi uuden Nokialle valmistuvan tehtaan tuotannossa käytetyt raaka-aineet tulevat pääasiassa Suomesta ja muista Pohjoismaista.
Kestävät tehdasratkaisut
Olemme huomioineet uuden tehtaamme suunnittelussa muun muassa mahdollisuuden aurinkovoiman käyttöön sekä hukkalämmön talteenoton ja hyödyntämisen. Pyrimme mahdollisimman pieneen hävikkiin, ja kierrätämme tuotannosta syntyvät jätteet paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Laatutakuu
100 %
Meille vastuullisuus tarkoittaa myös lupausta laadukkaista, maistuvista tuotteista. Hau-Hau Championin, PrimaCatin ja PrimaDogin tuotteilla on täysi tyytyväisyystakuu. Jos et ole tyytyväinen tuotteeseemme, hyvitämme tuotteen sinulle.